<img height="1" width="1" style="display:none" src="https://www.facebook.com/tr?id=1637659876558231&amp;ev=PageView&amp;noscript=1">

Poikkeuksellinen vuosi – poikkeuksellisia onnistumisia

MyMa-Blogi_Ville_1200x628

Vuosi 2019 oli Myynninmaailman jengiltä huikea onnistuminen. Samaan aikaan meillä tapahtui ennätysmäärä muutoksia, joista yrityskauppa ja siirtyminen osaksi pörssiyhtiötä, eivät olleet niistä vähäisimpiä. Pääsimme kasvutavoitteisiin, ja samalla siirryimme uuteen kokoluokkaan. Olemmekin vahvasti matkalla kohti valtakunnallista liiketoimintaa. 

Kuten suurimmalle osalle, myös meille maaliskuun alku oli kova isku. Maailman sulkeutuessa, liikevaihtoa hävisi yhdessä päivässä merkittävästi. Juhlat, joita oli tarkoitus viettää omalla porukalla keväisessä Berliinissä, jäivät myös juhlimatta. Nopeasti meille kuitenkin kirkastui, että tämä on Myynninmaailman historian tärkein näytönpaikka. Lähes kymmenen vuotta olemme vannoneet fyysisestä sijainnista riippumattoman digitaalisen markkinoinnin ja myyntityön nimeen. Nyt nuo lupaukset olisi lunastettava sekä asiakkaidemme että Myynninmaailman osalta. 

Asiakaskunnassamme moni on joutunut ylivoimaisen esteen eteen, eikä haasteista selviytyminen ole aina ollut omissa käsissä – kuten esimerkiksi komponenttien saatavuus maailmalta. Toiset taas ovat pystyneet oman toiminnan muutoksilla saamaan aikaan pieniä ihmeitä ja jopa kasvua. Niin myös meillä.  

Uskon, että elintärkeitä ovat hyvät digitaaliset valmiudet sekä kyky ottaa nopeasti uudet toimintatavat haltuun. Ehkä tärkeintä on kuitenkin kasvuyrittäjämäinen asenne koko henkilöstössä; kun muut jarruttavat, on painettava kaasua. Jos digitaalinen markkinointi on toiminut tähän mennessä hyvin, nyt sitä on voitu skaalata jopa ylöspäin. Jos verkkosivut ovat toimineet vain puoliteholla, niiden sisältöön ja ulkoasuun on nyt kenties panostettu enemmän. Jos markkinoinnin kokonaisuudelta ja yrityksen brändiltä on puuttunut suunta, on niihin perehtymiseen saattanut olla enemmän aikaa. 

Myynninmaailman alkaneesta vuodesta jää muistiin monta rikottua ennätystä ja reipasta kasvua. Tällä hetkellä olemmekin täysin päinvastaisen tilanteen edessä kuin alkukeväästä – pääsemme rekrytoimaan Myynninmaailmalle useampaa uutta tekijää. 

Syksystä ei tiedä vielä meistä kukaan, mutta sen ei kannata antaa vallata liikaa ajatuksia. Kannustankin vähintään varovaiseen kaasun painamiseen. 

Ville Orrenmaa

Toimitusjohtaja

Avainsanat: b2b-markkinointi, b2b-myynti, poikkeusolot, onnistumiset